« takaisin tiedotteisiin

Valtaosa suomalaisista kannattaa alkoholirajoitusten purkamistaSulje

Kolme neljästä suomalaisesta eli 74 prosenttia kokee, että alkoholilainsäädännön rajoituksia tulisi purkaa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 32 prosenttia suomalaisista purkaisi rajoituksia selvästi ja 42 prosenttia jonkin verran.

Miehet vastasivat huomattavasti naisia useammin, että rajoituksia tulisi purkaa selvästi. Miehistä 43 prosenttia ja naisista 21 prosenttia oli tätä mieltä.

“Naisissa on melko paljon epätietoisia, jotka eivät osaa sanoa kantaansa (17 %). Myös teini-ikäisten lasten vanhemmissa (18 %) on keskimääräistä enemmän epätietoisuutta asiaan liittyen”, toteaa Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Riitta Ristiluoma.

Ikäluokittain voimakkaimmin alkoholilainsäädännön rajoituksia purkaisivat 25−34-vuotiaat, joista puolet purkaisi rajoituksia tuntuvasti ja 35 prosenttia jonkin verran.

Puoluekannatuksen mukaan innokkaimmat rajoitustenpurkajat löytyvät Perussuomalaisten ja Kansallisen Kokoomuksen joukoista. Perussuomalaisten kannattajista 84 prosenttia purkaisi rajoituksia, ja heistä 41 prosenttia selvästi. Kokoomusta kannattavista ihmisistä 83 prosenttia höllentäisi rajoituksia, ja heistä 45 prosenttia reilustikin. Vähiten eduskuntapuolueiden kannattajissa alkoholirajoitusten höllentäminen saa kannatusta Vasemmistoliitossa. Siellä rajoituksia purkaisi 62 prosenttia vastaajista.

“Alueellisesti tarkasteltuna alkoholilainsäädännön rajoitusten purkaminen saa eniten kannatusta pääkaupunkiseudulla”, Ristiluoma sanoo.

Lonkero halutaan ruokakauppaan

Kyselyssä selvitettiin myös sitä, miten rajoitusten purkamiseen myönteisesti suhtautuvat ihmiset haluaisivat rajoituksia purettavan.

Selvästi eniten kannatusta sai kaikkien alle 4,7-tilavuusprosenttia sisältävien alkoholijuomien myynnin salliminen ruokakaupassa, mikä mahdollistaisi myös gin-pohjaisen lonkeron myynnin ruokakaupassa. Suopeasti tällaiseen ajatukseen suhtautuu 89 prosenttia vastaajista.

Lähes saman verran eli 86 prosenttia vastaajista keventäisi myös alkoholiverotusta viinarallin hillitsemiseksi.

“Viinarallin hillitseminen alkoholiverotusta keventämällä on etenkin perussuomalaisten kannattajien sydäntä lähellä. Heistä peräti 74 prosenttia on täysin samaa mieltä väittämästä”, Ristiluoma kertoo.

Ravintoloiden aukiolojen vapauttamista kannattaa varauksetta tai jonkin verran 73 prosenttia vastaajista. Noin kolme neljästä vastaajasta on suopeita myös oluen tarjousmyynnin sallimiselle, ruokakauppojen oluenmyynnin aikarajoitusten poistamiselle sekä alkoholimainonnan sääntelyn vapauttamiselle.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 9.−15.2.2016. Tutkimukseen vastasi 1069 suomalaista, jotka ovat iältään 18−79-vuotiaita. Tutkimuksen virhemarginaali on ±3,2 %-yksikköä.

Liite: Miten Suomen alkoholilainsäädäntöä pitäisi muuttaa?

Lisätiedot:

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Viestintäpäällikkö Outi Heikkinen, p. 050 370 8677

www.panimoliitto.fi, www.kohtuullisesti.fi, www.maljasuomelle.fi
Twitter: @panimoliitto, Facebook: /panimoliitto, Instagram: @panimoliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Captol Invest Oy, Oy Hartwall Ab, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaan Juomatehdas ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan neljänneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.