Suomalaiset maksavat jokaisesta juomastaan litrasta virvoitusjuomia
ja kivennäisvesiä 11 senttiä ylimääräistä virvoitusjuomaveroa. Vero on jäänne
1940-luvun alusta, jolloin se kohdistettiin makeisia vastaaviin
ylellisyystuotteisiin.
Veron piirissä ovat limonadit, kivennäisvedet ja suurin osa mehuista riippumatta siitä, ovatko ne sokerillisia tai sokerittomia. Erityisesti kivennäisvesien kuuluminen veron piiriin on kohtuutonta ja sitä on vaikea perustella esimerkiksi terveyssyillä. Vedet eivät sisällä sokeria tai rasvaa.
Virvoitusjuomavero on kilpailua vääristävä markkinahäiriö. Monilla virvoitusjuomia
vastaavilla tuotteilla kuten esimerkiksi jogurttijuomilla veroa ei ole.
Vastaava vero on Suomen lisäksi Euroopan Unionissa vain Kyproksella,
Tanskassa, Hollannissa, Belgiassa ja Latviassa.
Veron arvioidaan tuottavan valtiolle
on noin 90 miljoonaa euroa vuodessa. Virvoitusjuomavero tulisi poistaa
syrjivän luonteensa vuoksi ja vastaavat valtion verotulot tulisi kerätä arvonlisäverotuksen kautta kaikilta tuoteryhmiltä. Jos tavoitteena on edistää kansanterveyttä ja verottaa tuotteita niiden sisältämän sokerin vuoksi, on ainoa tasapuolinen veromalli sokerivero.