EU ja verotus
EU:n sisämarkkinoiden alkuperäinen tavoite on taata kaikille jäsenmaittensa kansalaisille tasapuoliset oikeudet. Siksi suomalaisillakin on perustuslainomainen oikeus tuoda maahan muista EU-maista yksityiskäyttöön olutta ja muita alkoholijuomia maksamatta niistä veroa Suomessa.
Korkean veron ylläpitämiseksi suomalaisten tuontioikeutta rajoitettiin EU-jäsenyyden alussa, mutta nyt näiden poikkeusten ja erityispäätösten voimassaoloajat ovat päättyneet.
Euroopan unioni on säätänyt viiniä lukuun ottamatta kaikkien muiden alkoholijuomien minimiverosta. Suomen olutvero on yli kymmenkertainen EU:n päättämään minimiveroon nähden, mikä on kohtuutonta. Suomi myös verottaa olutta raskaammin kuin oluen kanssa kilpailevaa viiniä.
Suomen korkea alkoholiverotus on EU:n yhteismarkkinoiden hengen vastainen
Euroopan Unionin perustamissopimuksen artikla 93 edellyttää valmisteverojen harmonisointia kuluttajien tasavertaisten oikeuksien ja sisämarkkinoiden häiriöttömän toiminnan takaamiseksi. Tähän olemme sitoutuneet jo Euroopan Unioniin liittyessämme. Suomen alkoholivero on kuitenkin edelleenkin huomattavasti korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin.