Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliittoPuh. (09) 148 871 Fax (09) 14887201 info@panimoliitto.fi

Alkoholivero

Suomen alkoholiveroja on korotettu nyt kahden vuoden aikana kolmesti. Viimeisin korotus +10 % tehtiin 1.10.2009, sitä ennen verot nousivat vuoden vaihteessa 2009 +10 % ja vuoden vaihteessa 2008, oluen, viinin ja välituotteiden osalta +10 %, väkevien alkoholijuomien 15 %.

Veronkorotuksen perusteluina on käytetty mm Viron päätöksiä korottaa alkoholiverojaan. Argumentti ei ole kestävä. Viron huomattavasti alemmasta verotasosta johtuen korotuksista huolimatta maiden välinen veroero vain kasvoi. Vaikka Viro korottaisi olutverojaan 10 prosentilla joka vuosi, menisi yhdeksän vuotta ennen kuin se olisi Suomen tasolla. Veroero mahdollistaa virolaisille Suomeen nähden edullisemman hinnoittelun, mikä voi lisätä matkustajatuontia.
 
Vuoden 2004 veronalennuksen jälkeen Suomen olutverotus laski EU:n kolmanneksi. Nyt Suomen olutvero on noussut jälleen EU-maiden kirkkaaseen kärkeen. Vero on selvästi korkeampi kuin Ruotsissa ja lähes viisinkertainen Viroon nähden. Oluen vero Suomessa on jo lähes samalla tasolla kuin vuonna 2003.

Olutvero eri maissa tammikuussa 2010

Olutvero euroa/litra. Laskettu oluelle, joka sisältää 5 tilavuusprosenttia alkoholia:

Olutverot EU:ssa tammikuussa 2009. Suomi kirkkaasti kärjessä.
Olutverot EU:ssa graafi, Suomi kärjessä.

Kuvio päivitetty 25.1.2010.

Tulosta sivu