Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliittoPuh. (09) 148 871 Fax (09) 14887201 info@panimoliitto.fi

Verotus

Suomalaisen panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden toimintaympäristöön ovat viimeisten vuosien aikana eniten vaikuttaneet julkisen vallan tekemät veroratkaisut.

Alkoholiverotusta kevennettiin ja matkustajatuonnin rajoituksia helpotettiin vuonna 2004 Viron liittyessä Euroopan Unionin jäseneksi. Kuitenkin jo vuoden 2008 alussa alkoholiveroja taas korotettiin, väkevien osalta 15 %:lla ja muiden juomien kohdalla 10 %:lla. Seuraava korotus +10 % tuli voimaan tammikuun 2009 alussa ja jälleen + 10 % lokakuussa 2009. Viimeisin korotus tuli voimaan 1.1.2012. Oluen, siiderin ja long drink -juomien verotusta kiristettiin 15 prosentilla ja muiden alkoholijuomien veroa 10 prosenttia.  

Uusi juomapakkausvero on muuttanut uudelleentäytettävän pullon sekä materiaalina hyödynnettävän tölkin ja kierrätysmuovipullon verokohtelun vuoden 2008 alusta lähtien yhteneväksi. Pakkaukset ovat verottomia, mikäli ne kuuluvat pantilliseen kierrätysjärjestelmään.

1940-luvulta lähtien kerättyä virvoitusjuomaveroa korotettiin vuonna 2011 ja jälleen vuoden 2012 alusta. Suomalaiset maksavat jokaisesta juomastaan litrasta virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä 11 senttiä ylimääräistä virvoitusjuomaveroa. Vero on kilpailua vääristävä ja epälooginen kohdistuessaan sattumanvaraisesti muutamiin elintarvikealan yrityksiin ja jättäen ulkopuolelle samankaltaisia tuotteita.

Tulosta sivu