Panimoalan myynti kotimaassa 1.1. - 31.8.2000
Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuuden myynti kotimaassa kohosi 561,1 miljoonaan
litraan elokuun loppuun mennessä. Myynti jäi 1,3 prosenttia alle
viimevuotisen tason. Kesäkuussa ja heinäkuussa myyntiä jarrutti
epävakaa sää. Elokuussa myynti kääntyi jälleen nousuun.
Olutta myytiin elokuun loppuun
mennessä 271,4 miljoonaa litraa. Myynti laski 1,6 prosenttia
edellisvuoden myynnistä. Kesäkuussa ja heinäkuussa oluen myynti oli
vaimeaa erityisesti epävakaan sään ja osaltaan myös olutturismin
vuoksi, mutta elokuussa myynti kääntyi jälleen nousuun. Kasvu oli
voimakkainta oluen myynnissä ravintoloihin (7,8 %) ja
Alkoon (7,3 %).
Siiderin myynti kehittyi
kesäkuukausien aikana oluen myynnin tapaan. Myynti laski
kesä-heinäkuussa, mutta aloitti nousun elokuussa. Elokuun loppuun
mennessä siiderin myynti kohosi 34,9 miljoonaan litraan. Vuositasolla
kasvua oli 10,2 prosenttia. Sen sijaan long drink -juomien myynti
laski 12,1 miljoonaan litraan, mikä oli 10,0 prosenttia vähemmän
kuin vuotta aiemmin.
Kesän epävakaa ja osin kolea sää
vaimensi enemmän virvoitusjuomien ja kivennäisvesien myyntiä kuin
alan valmistamien alkoholipitoisten juomien myyntiä. Alkoholittomien
juomien myynti onkin yleensä jonkin verran sääherkempää kuin
alkoholipitoisten.
Tammi-elokuussa virvoitusjuomia
myytiin 202,8 miljoonaa litraa. Tämä oli 2,1 prosenttia vähemmän
kuin vastaavana jaksona viime vuonna. Kivennäisvesien myynti kohosi
39,9 miljoonaan litraan, mutta jäi niinikään 2,1 prosenttia
viimevuotisesta tasosta. Elokuussa virvoitusjuomien myynti palasi
kasvu-uralle, mutta kivennäisvesien myynti pysytteli elokuussakin
hienokseltaan pienempänä kuin vuosi sitten.
Lisätiedot:
viestintäpäällikkö Sirpa Rinne
puh. (09) 1488 7238, 0400 685 975
sirpa.rinne@panimoliitto.fi
-----
Seuranta perustuu Panimoliiton
jäsenyritysten Oyj Hartwall Abp:n, Olvi Oyj:n, Pirkanmaan Uusi Panimo
- PUP Oy:n ja Oy Sinebrychoff Ab:n sekä Coca-Cola Juomat Oy:n
myyntiin kotimaassa.