|
TIEDOTE: 17.09.1998 Panimoalan myynnin kehitys kotimaassa 1.1. - 30.8.1998 PANIMO- JA VIRVOITUSJUOMATEOLLISUUDEN MYYNTI LASKI HIEMANKotimaisten oluiden, virvoitusjuomien ja
kivennäisvesien myynti yhteensä kohosi vuoden neljänä ensimmäisenä kuukautena,
mutta kesäkuukausien epävakaa sää laski vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden
kokonaismyynnin 488,4 miljoonaan litraan
(-2,8 % edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna). Yleisestä kehityksestä poiketen kivennäisvesien ja sokerittomien kevytvirvoitusjuomien myynti kasvoi. Yksityinen maahantuonti ja sateinen kesä laskivat oluen kokonaismyyntiä, joka vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana oli 275,8 miljoonaa litraa. Erityisesti vahvaa olutta ostettiin tax free -myymälöistä tai tuotiin itse ulkomailta, mikä näkyi vahvan oluen myynnin laskuna (-3,8 %). Myös keskiolutta ja mietoa olutta myytiin vähemmän kuin edellisvuonna. Kotimaisen panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden
jakeluteistä anniskelumyynti ja myynti Alkoon laskivat eniten. Tähän vaikutti
sään lisäksi alkoholijuomien tuonti ulkomailta yksityiskäyttöön. Myös muu
vähittäismyynti laski hieman edellisvuodesta Kivennäisvesien myynti kohosi edelleen (+12,3 %). Virvoitusjuomista myyntiään kasvattivat sokerittomat kevytvirvoitusjuomat (+10,0 %). Kivennäisvesien ja sokerittomien kevytvirvoitusjuomien myyntiä lisäsivät erityisesti tuoteuutuudet ja kevyet palautettavat muovipullot, jotka kasvattivat edelleen markkinaosuuttaan. Virvoitusjuomien kokonaismyynti oli 177,3 miljoonaa litraa (-4,4 %). Seuranta perustuu Oyj Hartwall Abp:n, Olvi Oyj:n, Pirkanmaan Uusi Panimo - PUP Oy:n ja Oy Sinebrychoff Ab:n myyntiin. Lisätiedot | |
|
| |