|
TIEDOTE: 27.05.1998 PIENI ALKOHOLIVERON ALENNUS EI HILLITSE OLUTRALLIASosiaali- ja terveysministeriön 20.5.1998
julkaisemassa tutkimuksessa selvitetään kolmen alkoholiverovaihtoehdon
yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Niistä varovaisimmassa,
ministeriön tuen saaneessa vaihtoehdossa veronalennus laskisi alkoholijuomien
vähittäishintoja asteittain vain 15 %. Kahdessa muussa vaihtoehdossa
hinnanalennus olisi 20 - 40 % ja 35 - 50 %.
Tutkimus tukee Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen ETLAn joulukuussa 1997 julkaiseman verotutkimuksen tuloksia veronalennuksen välttämättömyydestä. Se myös tukee ETLAn tuloksia siitä, että asteittainen veronalennus on valtiontalouden kannalta epäedullista. ETLAn tutkimus osoittaa, että kertaluonteinen ja pikainen veronalennus on valtiontaloudelle paras vaihtoehto, koska tällöin kerrannaisvaikutukset ehtivät vaikuttaa kansantaloudessa ennen alkoholijuomien tuontikiintiöiden väljenemistä EU:n normaalitasolle vuoden 2004 alussa. Ministeriön teettämässä tutkimuksessa yliarvioidaan mahdollisuudet ylläpitää korkeaa valmisteveroa ja valtion verokertymää. Sen sijaan yksityishenkilöiden halukkuutta tuoda maahan alkoholijuomia väheksytään vaarallisella tavalla kun kysymys on valtiovallan päätöksistä, joilla voidaan tehdä uhanalaiseksi tuhansien alalla ja liitännäiselinkeinoissa toimivien työllisyys. Oluen hintaa laskettava 30 % vuoden 1999
alussa Ruotsissa oluiden hinta laski vuoden 1997 alussa keskimäärin 17 %. Vähäinen hinnanalennus ei tyrehdyttänyt olutrallia Ruotsin ja Tanskan välillä, vaan se jatkuu entisellään. Suomessa viiniveroa laskettiin keskimäärin 17 % tämän vuoden alussa. Sekään ei ole hillinnyt alkoholijuomien yksityistä tuontia tai salakuljetusta. Alkoholiverotulot laskevat veroratkaisuista
riippumatta Lisätiedot | |
|
| |