|
TIEDOTE: 30.04.1998 Vuoden Olutkauppias ja Olutravintoloitsija 1998 FINALISTIT VALITTU, VOITTAJAT JULKI TOUKOKUUN LOPULLAPanimoliiton asiantuntijaraati on valinnut
seuraavat henkilöt finaaliin ehdolle Vuoden Olutkauppiaaksi ja
Olutravintoloitsijaksi:
Ehdolla Vuoden Olutkauppiaaksi 1998 Ehdolla Vuoden Olutravintoloitsijaksi
1998 Finaaliin pääsyn edellytyksenä oli erityisesti, että henkilöt vievät eteenpäin suomalaista olutkulttuuria ja että heidän henkilökuntansa on asiantuntevaa ja palvelualtista. Finalistien toiminnassa raati näki pitkäjänteistä, ammattitaitoista olutasialle omistautumista. Olutvalikoimaa raati tarkasteli yhtenä useista olutosaamisen tekijöistä. Runsaan olutmerkkimäärän sijaan raati arvosti valikoiman muodostamaa kokonaisuutta ja sen hyvää hallintaa. Finalistien monipuolisuuden varmistaakseen raati otti huomioon myös alueellisen tasapainon ja kauppiaiden osalta sen, että finalistit edustavat eri kokoisia vähittäismyyntipisteitä. Raati valitsi finalistit 35:stä Panimoliitolle ehdotetusta olutkauppiaasta ja olutravintoloitsijasta. Raadin työ jatkuu, sillä raadin seuraavana tehtävänä on valita finalisteista lopulliset voittajat. Heidät julkistetaan Helsingissä 27.5.1998. Raadin puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Risto Saarinen Panimoliitosta. Muut asiantuntijajäsenet ovat asiamies Hannu Hakala/Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto SHR ry, panimomestari Ilkka Hyttinen/Oyj Hartwall Abp, myyntijohtaja Pertti Luo-to/Oy Sinebrychoff Ab ja toiminnanjohtaja Erkka Myötyri/Suomen Olutseura ry. Lisätiedot | |
|
| |