Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliittoPuh. (09) 148 871 Fax (09) 14887201 info@panimoliitto.fi

TIEDOTE: 26.01.2010

Alkoholin ja savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi vuonna 2009

TNS Gallupin viikoittain keräämien haastattelujen perusteella matkustajien maahantuoman oluen määrä lisääntyi 27 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2009. Vastaava long drink
-juomien lisäys oli 52 prosenttia, välituotteiden 15 prosenttia, siiderien 19 prosenttia ja viinien 10 prosenttia. Väkevien alkoholijuomien matkustajatuonti väheni 2 prosenttia. Alkoholijuomien litramääräisen tuonnin lisäys oli edellisvuoteen verrattuna 21 prosenttia. 

Puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna matkustajatuonti oli vuonna 2009 noin 8 prosenttia suurempi kuin vuonna 2008. Kaiken kaikkiaan matkustajat toivat vuonna 2009 alkoholia noin 7,9 miljoonaa litraa eli arviolta 15 prosenttia alkoholin kokonaiskulutuksen tasosta.

Alkoholin matkustajatuonti on kasvanut vuosina 2008 ja 2009 toteutettujen kolmen alkoholijuomaveron korotuksen seurauksena. Alkoholijuomien matkustajatuonti on noin 15 prosenttia alle ennätysvuoden 2005.   

Valtaosa maahan tuoduista alkoholijuomista ostetaan yhä joko laivoilta tai Virosta. Viineistä tulee Virosta tai laivoilta 69 prosenttia. Väkevien vastaava osuus on 73 prosenttia ja oluen 81 prosenttia. Kaikesta matkustajien tuomasta alkoholista 54 prosenttia tulee väkevinä alkoholijuomina. Matkustajatuonnin osuus on noin 75 prosenttia alkoholin tilastoimattomasta kulutuksesta. 

TNS Gallupin vuosittain keräämien tietojen mukaan alkoholijuomien laillinen ja laiton kotivalmistus sekä salakuljetus ovat vähentyneet vuoden 2004 jälkeen ja niiden määrä on noin prosentin alkoholin kokonaiskulutuksen tasosta.  

Matkustajien maahantuomien savukkeiden määrä lisääntyi vuonna 2009 runsaalla 3 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Matkustajat ilmoittivat tuoneensa maahan viime vuonna 738 miljoonaa savuketta ja 5,7 miljoonaa rasiaa nuuskaa. Noin neljännes Suomeen palaavista matkustajista toi mukanaan tupakkatuotteita, ja heistä hieman yli 40 prosenttia toi niitä jonkun muun kuin itsensä käyttöön. Vuosittain Suomessa myydään lähes 5 miljardia savuketta. 

TNS Gallupin toteuttaman alkoholin ja tupakan matkustajatuontia koskevan tutkimuksen teettivät Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (VALVIRA), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Valtiovarainministeriö, Alko Oy, Elintarviketeollisuusliiton Alkoholijuomateollisuusyhdistys, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry sekä Tupakkateollisuusliitto r.y. Tiedot kerätään viikoittain haastattelemalla puhelimitse 500 henkilöä. 

Alkoholijuomien matkustajatuonti, miljoonaa litraa

 

2004 2005 2006 2007 2008 2009
Olutta 37,8 34,6 25,2 21,8 20,7 26,3
Siideriä 4,4 5,7 4,3 5,9 5,5 6,5
Long drink -juomia 3,2 6,1 6,3 8,4 6,5 9,9
Mietoja viinejä 6,5 8,9 8,0 6,4 7,3 8,1
Välituotteita 2,6 2,3 2,0 1,6 2,1 2,5
Väkeviä 10,8 11,8 8,9 9,0 9,6 9,4

Lisätietoja:
Lennart Wahlfors, tietohallintopäällikkö, VALVIRA, puh (09) 7729 2417, 050 324 9704
Esa Österberg, erikoistutkija, THL, puh, 0400 417 514
Tero Kallio, toimitusjohtaja, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, puh, 040 729 4513
Irmeli Mustonen, toimialapäällikkö, Elintarviketeollisuusliiton Alkoholijuomateollisuusyhdistys, puh (09) 1488 7206, 0400 817 221.
Paavo Heiskanen, Tupakkateollisuusliitto r.y., puh (09) 622 0410, 045 3186650

Liite:
Yhteenveto alkoholin matkustajatuonnista 2009

Yhteenveto tupakan matkustajatuonnista 2009

 

 

Tulosta sivu