|
TIEDOTE: 03.06.2010 Alkoholin ja tupakan matkustajatuonti jokseenkin ennallaanAlkoholijuomien matkustajatuonti oli tammi-huhtikuussa 15,2 miljoonaa litraa, mikä on saman verran kuin vastaavana aikana vuonna 2009. Matkustajatuonnin kehitys vaihteli juomaryhmittäin. Oluen ja siiderin tuonti väheni, mutta long drink -juomien tuonti lisääntyi yli puolella. Kaikkiaan panimojuomien tuonti kohosi hieman alkuvuonna. Mietojen viinien ja väkevöityjen viinien tuonti säilyi ennallaan, mutta väkevien alkoholijuomien tuonti laski. Tiedot ilmenevät TNS Gallupin toteuttamasta alkoholijuomien matkustajatuontiseurannasta. Sadan prosentin alkoholiksi muunnettuna matkustajatuonti väheni noin 6 prosenttia verrattuna vuoden 2009 vastaavaan ajankohtaan. Väkevien alkoholijuomien osuus sadan prosentin alkoholiksi muunnetusta tuonnista oli 54 prosenttia, viinien 13 prosenttia, oluen 13 prosenttia, long drink -juomien 10 prosenttia, väkevöityjen viinien 6 prosenttia ja siiderin 4 prosenttia. Tämän vuoden seurantajakso on ollut viikon viime vuoden jaksoa lyhyempi. Kun tämä otetaan huomioon, voidaan alkoholin matkustajatuonnin sanoa pysyneen alkuvuonna edellisvuoden tasolla. Vuoden 2007 keväästä alkaen on 1000 vastaajalta kysytty heidän alkoholijuomien ostoja Internetin kautta viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vuonna 2010 ne pysyivät edellisvuoden tasolla olutta ja väkevöityjä viinejä lukuun ottamatta, joiden ostot lisääntyivät. Alkoholijuomien ostojen kokonaismäärä 100 prosentin alkoholina oli noin prosentti alkoholijuomien kokonaiskulutuksesta. Koska vain vähäinen määrä haastatelluista ilmoitti ostaneensa alkoholijuomia Internetin kautta, on tulosten virhemarginaali suuri. Jatkossa internetkaupan kysely toteutetaan tiiviimmällä aikavälillä luotettavampien tulosten saamiseksi. TNS Gallupin matkustajatuontiseurannassa keräämien tietojen mukaan savukkeiden matkustajatuonti oli vuoden 2010 ensimmäisellä kolmanneksella noin 203 miljoonaa savuketta. Savukkeita tuotiin 18 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Niiden tuonti pysyi kuitenkin samalla tasolla kuin vuosina 2006 - 2008. Vuoden 2009 alusta aloitettiin myös nuuskan matkustajatuonnin seuranta. Tammi-huhtikuussa 2010 matkustajat ilmoittivat tuoneensa 2,5 miljoonaa rasiaa nuuskaa, jossa on lisäystä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan 40 prosenttia. TNS Gallupin tekemän alkoholin ja savukkeiden matkustajatuontia koskevan tutkimuksen tilaajina ovat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (VALVIRA), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Valtiovarainministeriö, Alko Oy, Elintarviketeollisuusliiton Alkoholijuomateollisuusyhdistys, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys ry, Suomen Kaupan Liitto sekä Tupakkateollisuusliitto r.y. Lisätietoja: Liitteet: | |
|
| |