TIEDOTE:
05.07.2010
Tutkimus: Korkea alkoholiverotus on johtanut ongelmiin Ruotsissa
Hallitsemattomaksi
paisuneen matkustajatuonnin ja harmaan kaupan vuoksi Ruotsin valtio menettää
verotuloja, muun muassa nuoret saavat salakuljetettua alkoholia käyttöönsä helposti,
panimoja on jouduttu sulkemaan ja työntekijöitä vähentämään alalta runsaasti. Kireän
verotuksen seurauksena alkoholia tuodaan Ruotsiin halvemman alkoholin maista,
mikä aiheuttaa useita ongelmia. Tulokset perustuvat Ruotsin kaupan
tutkimusinstituutin (Handels Utredningsinstitut, HUI) viime vuoden aikana
tekemään tutkimukseen.
Ruotsissa
yli 3,5 % vahvuisten alkoholijuomien myynnin kieltäminen
päivittäistavarakaupoissa on johtanut vahvemman oluen tuontiin ulkomailta. Jopa
30 % kaikesta Ruotsissa kulutetusta oluesta on peräisin ulkomailta tai
harmailta markkinoilta. Ruotsalaiset nauttivatkin oluensa keskimäärin
vahvempana kuin suomalaiset, sillä ulkomailta tuotu olut on poikkeuksetta
vahvempaa kuin kotimaasta hankittu. Lisäksi seurauksena ovat olleet
ruotsalaisten panimoiden kilpailukyvyn heikkeneminen ja negatiiviset
työllisyysvaikutukset. Ruotsin valtio menettää miljardeja kruunuja verotuloja
vuodessa harmaan kaupan rehottaessa.
Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto haluaa korostaa, että Suomen alkoholipolitiikka
on monessa suhteessa samankaltainen kuin Ruotsin. Molemmat maat ovat nojanneet
alkoholipolitiikassaan korkeaan verotukseen ja voimakkaasti säänneltyyn saatavuuteen.
”Suomi ja Ruotsi eivät ole suljettuja saarekkeita, vaan elämme EU:ssa, jossa
ihmiset ja tavarat liikkuvat vapaasti maasta toiseen. Suomessa alkoholin
verotus on EU:n kireintä ja sen merkittävin seuraus näkyy alkoholin
matkustajatuonnin roimana kasvuna. Varovasti arvioiden Suomen valtio menettää nykyisellä
matkustajatuonnin tasolla alkoholiverotuloa arviolta 200–250 miljoonaa euroa
vuodessa. Matkustajatuonti johtaa myös siihen, että alkoholia nautitaan yhä
enemmän kodeissa, eikä ravintoloissa. Tämä näkyy paitsi
alkoholihaittatilastoissa, myös ravintoloiden kannattavuuden ja työllisyyden
laskuna”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tero Kallio.
Ruotsiin
alkoholia tuodaan runsain määrin halvemmista EU-maista sekä laillisesti että
laittomasti. Salakuljetetulle alkoholille riittää kysyntää hintatietoisten,
mutta erityisesti myös alaikäisten parissa. Tutkimuksen mukaan Ruotsissa
alkoholin saatavuus teini-ikäisten keskuudessa on vain kasvanut, harjoitetusta
sääntelyn politiikasta huolimatta.
Järkevällä tasolla olevan verotuksen
rinnalle juomatapavalistus
Terveyden
ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) äskettäin julkaisemasta Suomi juo -kirjasta käy
ilmi, että suomalaisten alkoholinkulutus ja alkoholihaitat ovat kasvaneet
viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana kolminkertaiseksi. Suomessa
alkoholipolitiikka on samaan aikaan perustunut korkeisiin veroihin, tiukkaan sääntelyyn
ja kieltoihin. Nämä työkalut ovat edelleen maltillisessa mittakaavassa
tarpeellisia, mutta nyt on arvioitava tarkkaan, missä menevät järkevällä
tasolla olevan verotuksen ja sääntelyn rajat. Viimeaikainen kehitys Suomessa ja
Ruotsissa on hälyttävää, eikä se osoita harjoitetun alkoholipolitiikan olleen menestyksekästä.
THL:n
kesäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan suurimmat ongelmat suomalaisten
alkoholikäytössä liittyvät edelleen humalahakuiseen juomatapaan. ”Nyt olisi
syytä arvioida, voimmeko tehdä jotakin toisin. Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliiton mielestä Suomessa tulisi nostaa
maltillisemmalla tasolla olevan verotuksen ja sääntelyn rinnalle pitkäjänteinen
ja laaja juomatapavalistus. Asenteisiin kohdistuvalla, markkinointiviestinnän
keinoin toteutettavalla valistuksella voidaan vaikuttaa erityisesti nuorten ja
tulevien sukupolvien alkoholin käyttötottumuksiin”, Kallio sanoo.
Lisätiedot:
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Toimitusjohtaja Tero Kallio, p. (09) 148 871 (ETL vaihde), GSM 040 729
4513
Viestintäpäällikkö
Outi Jalonen, p. (09) 148 871 (ETL vaihde)
Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia
sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden
edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj
ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii
Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan
kolmanneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.