|
TIEDOTE: 18.05.2005 TNS Gallupin yksityistuontitutkimuksen
tulokset vapusta 2004 vappuun 2005
Joka kymmenes olutlitra tuodaan ulkomailta, olutveron alennus jäi puolitiehenOlutta tuotiin omaan käyttöön
ulkomailta reilut 42 miljoonaa litraa, kertoo TNS Gallupin nyt koko
vuoden jatkunut yksityistuontiseuranta. Tulokset vapusta 2004 vappuun
2005 ovat valmistuneet ja kertovat suomalaisten alkoholituomisten
merkittävästä kasvusta Viron Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen.
Tutkimus aloitettiin vuosi sitten seuraamaan yksityistuonnin kehitystä
viikoittain. Kokonaisuudessaan tulokset perustuvat yhteensä 23 517
toteutettuun haastatteluun. Suomalainen olut ei pysty pitkään
kilpailemaan ulkomaisen hintatason kanssa nykyisellä verotasolla.
Olutvero tulisi puolittaa nykyisestä, jotta vältettäisiin kotimaisen
panimoteollisuuden kuihtuminen.
Tuoreiden tutkimustulosten mukaan suomalaiset kertoivat tuoneensa
42,4 miljoonaa litraa olutta omaan käyttöönsä ulkomaanmatkoiltaan,
pääosin Virosta ja laivoilta. Valtiolta jäi saamatta verotuloja 50
miljoonaa euroa. Lisättynä Panimoliiton tilastoihin, suomalaiset
kuluttivat olutta yhteensä 461,4 miljoonaa litraa vapusta 2004 vappuun
2005 ulottuvalla ajanjaksolla. Lähes joka kymmenes olutlitra oli
ulkomailta tuotua. Vuonna 2003 olutta tuotiin vain 27,1 miljoonaa
litraa. Kaikista alkoholijuomista olutta tuodaan ulkomailta
määrällisesti eniten. Tuotu olut on lähes aina vahvaa olutta. Vahvan
oluen myynti Suomessa onkin romahtanut.
Tiivistelmä TNS Gallupin
tutkimuksesta (PDF, 33kt)
Lisätiedot: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan neljänneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa. | |
|
| |