Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto lahjoitti Tampereen Yliopistollisen
Sairaalan lastenklinikalle 10 000 euroa laitehankintoja varten sekä
virvoitusjuomia piristämään lapsipotilaiden ja heidän vanhempiensa
sekä sairaalahenkilökunnan joulunaikaa.
Joululahjoituksen vastaanotti perjantaina ylilääkäri Matti Salo.
Hän kertoi, että lahjoitusvaroilla hankitaan vastasyntyneiden
teho-osastolle ventiloiva nasaali CPAP-laite. ”Laitteella helpotetaan
vastasyntyneen hengitystä ja autetaan kehittymättömien keuhkojen
toimintaa. Lahjoitussumma on merkittävä”, hän kiitti.
Lastenklinikka vastaanotti lisäksi virvoitusjuomia, jotka jaettiin
kaikkien kuuden osaston kesken. Virvoitusjuomista pääsevät joulun alla
nauttimaan kaikki lastenklinikan pienet potilaat, sekä heidän
vanhempansa ja sairaalan henkilökunta.
TAYS:n lastenklinikka täytti viime vuonna 40 vuotta ja se on Suomen
toiseksi suurin lasten erikoissairaanhoidon yksikkö. TAYS:ssa
hoidetaan pääosin kaikki Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Etelä-Pohjanmaan
ja Vaasan erikoissairaanhoitoa tarvitsevat potilaat, ja lisäksi siellä
koulutetaan terveydenhuollon ammattilaisia ja tehdään tieteellistä
tutkimustyötä.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on lahjoittanut
virvoitusjuomia sairaaloille jouluksi jo vuodesta 1993 lähtien.
Rahalahjoitus elintärkeitä laitehankintoja varten liitettiin
joululahjaan vuonna 2000. Lahjoituksella halutaan antaa sairaalalle
sekä välitöntä jouluiloa että pidempiaikaista hyötyä. Viime vuonna
joululahjoituksen vastaanotti Helsingin Lasten ja nuorten sairaala.
Kuva (390
kt): Joululahjoituksen vastaanotti ylilääkäri Matti Salo.
Lahjoituksen luovuttajina Tarja Kautiala Sinebrychoffilta sekä Katri
Tuulensuu Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta
Lisätiedot:
Viestintäpäällikkö Katri Tuulensuu p. 1488 7601, GSM 040 777
1938
Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink
-juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen
teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Olvi
Oyj, Pirkanmaan Uusi Panimo - PUP Oy ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n
yhteydessä, ja se edustaa yhtä maamme jalostusarvoltaan kolmanneksi
suurinta elintarviketeollisuuden alaa.