Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliittoPuh. (09) 148 871 Fax (09) 14887201 info@panimoliitto.fi

TIEDOTE: 07.08.2003

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden kotimaanmyynti 1.1. - 30.6.2003

Lisääntynyt yksityistuonti vaikuttaa selvästi kotimaan panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden myyntilukuihin

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden ensimmäisen puolivuotisjakson juomamyynti jäi odotetusti edellisen vuoden vastaavan aikajakson myynnistä. Kylmä alkukesä ei kuitenkaan täysin selitä oluen myynnin notkahdusta. Taustalla painaa jatkuvasti kasvava yksityistuonti edullisemman olutveron maista.


Ensimmäisen puolen vuoden aikana panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden kokonaismyynti oli 400,8 miljoonaa litraa. Edelliseen vuoteen verrattuna olutta, siideriä, long drink -juomia, virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä myytiin 16,8 miljoonaa litraa vähemmän, eli laskua oli 4,0 prosenttia. Huhtikuun loppuun mennessä myynti oli pysynyt lähes edellisen vuoden tasolla, mutta toukokuun alusta lähtien alkoi erotus kasvaa. Syynä vaisuun myyntiin oli edellistä vuotta huomattavasti kylmempi sää ja epäilemättä myös Viron matkailukauden alkaminen toukokuun alussa.

Olutta myytiin kotimaassa kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 193,1 miljoonaa litraa. Laskua oli 3,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, eli 7,8 miljoonaa litraa. Erityisesti vahvan oluen myynti oli 9,4 prosenttia alhaisempi kuin edellisenä vuonna ja keskiolutta myytiin 5,5 miljoonaa litraa eli 3 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Sään vaikutus näkyi erityisesti siiderin myynnissä, jota edes positiivinen long drink -juomien myynti ei täysin paikannut. Siidereitä myytiin yhteensä 21,7 miljoonaa litraa, eli 12,4 prosenttia vähemmän
kuin edellisenä vuonna samalla ajanjaksolla. Long drink -juomien
myynnissä oli 7,9 prosenttia kasvua. Long drink -juomien 0,8 miljoonan litran kasvu ei silti paikannut siiderimyynnin 3,1 miljoonan litran vajetta.

Virvoitusjuomien ja kivennäisvesien myynnissä näkyy myös kylmän sään vaikutus. Virvoitusjuomien kokonaismyynti ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 145,8 miljoonaa litraa. Kivennäisvesiä myytiin 29,2 miljoonaa litraa. Virvoitusjuomien myynnissä oli 3,5 prosenttia eli 5,4 miljoonaa litraa laskua. Kivennäisvesiä taas myytiin 4,4 prosenttia eli 1,3 miljoonaa litraa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tilasto ei sisällä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ulkopuolisten toimijoiden myyntilukuja.

Taulukko: PDF tai TXT

Lisätiedot:
Viestintäpäällikkö Katri Tuulensuu
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
p. (09) 1488 7601, GSM 040 777 1938

Toimitusjohtaja Risto Saarinen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
p. (09) 1488 71 (ETL vaihde), GSM 0400 400 746

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Olvi Oyj, Pirkanmaan Uusi Panimo - PUP Oy ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa yhtä maamme suurimmista teollisuudenaloista.

Tulosta sivu