Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliiton ja Nuorten Akatemian AFTER EIGHTEEN
-kannustepalkinnot jaettiin tänä vuonna kuudelle yläasteelle. Kouluja
ja oppilaita kannustettiin laatimaan toimenpidesuunnitelma nuorten
alkoholinkäytön ehkäisemiseksi. Kaksi parasta suunnitelmaa palkittiin
1000 euron pääpalkinnolla sekä virvoitusjuomalahjoituksella.
AFTER EIGHTEEN -kannustepalkinnot jaettiin tänä vuonna toisen kerran.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on tehnyt Nuorten Akatemian
kanssa yhteistyötä alaikäisten alkoholinkäytön vähentämiseksi jo
vuodesta 2000 tukemalla Nuorten Akatemian MAHIS, TUTOR ja
NOTE -toimintaa. Aiemmin AFTER EIGHTEEN -kannusterahalla on palkittu
syrjäytymisvaarassa olevien nuorten itse toteuttamia projekteja. Tällä
kertaa haluttiin suunnata palkinto kaikille tavallisille
yläasteikäisille nuorille, ja motivoida kouluja ja nuoria yhteistyöhön
yhteisten alkoholinkäyttöä ehkäisevien hankkeiden toteuttamiseen.
Suunnitelmia palkittiin kaikkiaan kuusi.
1000 euron pääpalkinnon suunnitelmillaan voittivat Iittalan koulu ja
Hannu Krankan koulu Limingasta. Rahapalkinnon lisäksi kouluille
toimitetaan virvoitusjuomia. Lisäksi 800 euron kannustuspalkinnon
saivat Oulunsalon yläaste ja Hakalahden koulu Kokkolasta, sekä 700
euron palkinnon Oulun normaalikoulun yläaste ja Kuopion Linnapellon
koulu.
Hakemuksia tuli ympäri Suomea. Suunnitelmien tuli sisältää
konkreettiseen, toiminnalliseen ja tulokselliseen toimintaan tähtääviä
alle 18-vuotiaiden alkoholinkäyttöä vähentäviä hankkeita. Toiminnan
suunnittelussa ja toteuttamisessa yläasteikäisten nuorten haluttiin
itse olevan aktiivisesti mukana. Koulun ulkopuolisten tahojen
hyödyntämistä toiminnassa pidettiin myös tärkeänä.
Nuorten Akatemian kanssa toteutettu AFTER EIGHTEEN
-kannustepalkinto tukee panimoiden tavoitetta vastuullisen
alkoholinkulutuksen edistämiseksi. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus
haluaa omalta osaltaan olla mukana kannustamassa
nuoria aktiiviseen toimintaan ilman alkoholijuomia.
AFTER EIGHTEEN kannustepalkinnon saaneita hankkeita esitellään syksyn
aikana Nuorten Akatemian verkkosivuilla
http://www.nuortenakatemia.fi/.
Lisätiedot:
Viestintäpäällikkö Katri Tuulensuu
Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto
p. (09) 1488 7601, GSM 040 777 1938
MAHIS-toiminnan päällikkö Susanna
Winter
Nuorten Akatemia, p. (09) 3487 0602
Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink
-juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen
teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oyj Hartwall Abp,
Olvi Oyj, Pirkanmaan Uusi Panimo - PUP Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii
Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa yhtä maamme
suurimmista teollisuudenaloista.