Aikajana
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton vuosisata
1900
Suomen väkiluku on 2 656 000, joista kaupungeissa asuu 12 prosenttia.
Viktor Forselius tuo Turkuun Suomen ensimmäiseksi autoksi mainitun henkilöauton.
Olutta valmistetaan 29 miljoonaa litraa.
1902
Mallasjuoma-asetus, joka rajoittaa oluen valmistusta ja myyntiä. Suomen Panimoteollisuus Yhdistys
perustetaan. (Nyk. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto.)
1905
Suurlakko. Radikaali raittiuslinja vahvistuu, joka näkyy muun muassa hyökkäyksinä panimoita vastaan.
1907
Ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat eduskuntavaalit.
Eduskunta hyväksyy kieltolain ensimmäisen kerran.
1908
Mallasvero nelinkertaistetaan.
1909
Eduskunta hyväksyy kieltolain toistamiseen.
1910
Suomen Autonominen asema Venäjän keisarikunnassa kumotaan.
Olutta valmistetaan 15 miljoonaa litraa. Mallasvero kaksinkertaistetaan.
1912
Suomessa on 60 olutpanimoa ja 60 kaljapanimoa.
1914
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua oluen anniskelua ja myyntiä rajoitetaan.
1917
Suomi julistautuu itsenäiseksi valtioksi. Perustuslakiuudistus, joka tuo yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden
kunnallisvaaleihin.Väliaikainen kieltolaki voimaan.
1919
Kieltolaki säädetään. Alkoholin valmistus, myynti ja jakelu on kielletty.
1920
Paavo Nurmi juoksee ensimmäiset 2 kultamitaliaan Antwerpenin olympialaisissa.
1921
Säädetään yleinen oppivelvollisuuslaki.
1922
Aloitetaan ajoneuvojen rekisteröinti ja katsastus. Suomessa on 1 754 autoa.
1925
Viihdeorkesteri Dallapé perustetaan.
1926
Säädetään laki, joka kieltää ajoneuvon kuljettamisen juopuneena.
1928
Suomessa on noin 400 virvoitusjuomatehdasta ja 80 mallasjuomapanimoa.
1930
Stockmannin tavaratalo valmistuu Helsinkiin.
1931
Kieltolaki kumotaan kansanäänestyksessä.
1932
Kakkos- ja kolmosoluen valmistus aloitetaan. Oluen valmistusoikeus myönnetään 44 panimolle.
Suomessa on 301 olutravintolaa.
1936
Kalja- ja virvoitusjuomateollisuusyhdistys perustetaan.
1938
Puolen litran keilamallinen olutpullo standardisoidaan.
1939
Talvisota ja säännöstelytalouden aika alkavat. Suomessa on 29 olutpanimoa. Kakkosoluen valmistus lopetetaan.
1940
Talvisota päättyy. Virvoitusjuomille määrätään valmistevero.
1941
Jatkosota alkaa. Suomessa on 25 olutpanimoa, kymmenen ykkösolutpanimoa ja 25 kaljapanimoa.
1942
Kolmosoluen valmistus lopetetaan.
1943
Mallasjuomateollisuuden myyntialuejärjestelmä voimaan.
1944
Jatkosota päättyy.
1948
Sodanaikainen tanssikielto puretaan. Neuvostoliitto ja Suomi solmivat YYA-sopimuksen. Kolmosoluen valmistus aloitetaan uudelleen. Panimoteollisuusliitto valmistuttaa ensimmäisen mainosfilmin ”Olutta – Öl”.
1950
Suomen väkiluku on 4 030 000, joista kaupungeissa asuu 32 prosenttia. Olutta valmistetaan 23 miljoonaa litraa.
1952
Helsingin Olympialaiset. Suomessa on 45 mallasjuomatehdasta, joista 19 valmistaa kolmosolutta. Long drink -juomat markkinoille.
1954
Säännöstelytalouden aika loppuu muiden paitsi ajoneuvojen osalta.
1955
Suomen ensimmäinen julkinen televisiolähetys. A-olut (nelosolut) yleiseen myyntiin. Oluen pullotuksessa siirrytään 0,33 litran pullon käyttöön.
1956
Urho Kaleva Kekkonen presidentiksi. Yleislakko.
1957
Passipakko Pohjoismaiden välillä poistuu. Suomessa on noin 130 virvoitusjuomatehdasta ja kymmenen olutravintolaa.
1960
Olutta valmistetaan 33 miljoonaa litraa.
1961
Suomi solmii EFTA -maiden kanssa FINEFTA -sopimuksen. Noottikriisi. Alkoholiliikkeen vähittäismyyntihinnastossa on 37 olutnimikettä. Helsingissä on kaksi olutravintolaa.
1962
Suomen ensimmäinen moottoritie, Tarvontie, valmistuu.
1963
Rahauudistus: yksi uusi markka vastaa sataa vanhaa markkaa. Olutravintolakokeilu aloitetaan.
1964
Letkajenkka valtaa Suomen. Ulkomaisen oluen maahantuonti aloitetaan EFTA-sopimuksen nojalla.
1967
Oluen myyntialuejärjestelmä puretaan lopullisesti.
1968
Uusi koululaki luo Suomeen peruskoulujärjestelmän.
1969
Keskioluen myynti elintarvikeliikkeissä aloitetaan. Alkon myymälöiden perustaminen maaseudulle sallitaan. Suomessa on 15 olutpanimoa.
1970
Olutta valmistetaan 204 miljoonaa litraa.
1971
Finlandia-talo valmistuu. Oluen tölkkimyynti aloitetaan.
1973
Suomi solmii vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Lottoarvonnat alkavat. Virvoitusjuomia kulutetaan 230 miljoonaa litraa.
1974
Ensimmäinen oluen vähittäismyynnin kieltävä päätös tehdään Pietarsaaren maalaiskunnassa.
1975
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous (ETYK) Suomessa. Öljykriisi vie Suomen lamaan.
1976
Kruunukorkit olutpulloihin.
1977
Suomi siirtyy ydinenergian kaudelle, kun Loviisan ydinvoimala valmistuu. Alkoholin mainonta kielletään.
1978
Säädetään kuluttajasuojalaki. Parlamentaarisen alkoholikomitean mietintö, jossa ehdotetaan oluen laimentamista.
1980
Olut R-kioskeihin kampanja. Olutta valmistetaan 269 miljoonaa litraa.
1982
Kekkosen valtakausi päättyy, Mauno Koivistosta presidentti.
1987
Uuden alkoholilain myötä oluen myyntirajoitukset väljentyvät.
1989
Suomi Euroopan neuvoston jäseneksi. Suomen Olutseura perustetaan.
1990
Ravintoloiden aukioloajat yhtenäistetään. Olutta valmistetaan 405 miljoonaa litraa.
1991
Suomen markka sidotaan ecuun. Virvoitusjuomat muovipulloihin.
1992
Suomi anoo Euroopan Unionin jäsenyyttä.
1993
Ensimmäinen panimoravintola, Kappeli, avataan Helsinkiin. Ensimmäinen olutmessutapahtuma, Olutkavalkadi, järjestetään Helsingissä.
1995
Suomi liittyy Euroopan Unionin jäseneksi. Alkoholijuomien yksityistuonnin vapautuminen alkaa. Suomi voittaa ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden. Alkoholin mainonta vapautetaan. Alkoholijuomien monopolit poistetaan. Vähittäismyyntimonopoli Alkolle. Olutveroluokat poistetaan. Siiderin kulutus yleistyy. Viimeinen oluen vähittäismyyntikielto puretaan Liedon kunnassa.
1996
Yksityishenkilöt tuovat ulkomailta noin 40 miljoonaa litraa olutta.
2000
Suomen väkiluku on 5 181 000, joista taajamissa asuu noin 80 prosenttia. 98 prosenttia palautuspulloista palautuu takaisin kiertoon. Olutta valmistetaan 460 miljoonaa litraa, virvoitusjuomia 296 ja kivennäisvesiä 57 miljoonaa litraa.
2002
Euro otetaan käyttöön. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto 100 vuotta.