« takaisin tiedotteisiin

Panimojuomien kotimaanmyynti kasvoi hieman – oluen ravintolamyynnin osuus kaikkien aikojen pieninSulje

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten kotimaanmyynti vuonna 2017

Olutta, siideriä, long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä myytiin vuonna 2017 yhteensä 761,9 miljoonaa litraa. Myynti kasvoi 6,0 miljoonaa litraa eli 0,8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Luvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten Hartwallin, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin, Saimaan Juomatehtaan ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

Oluen, siiderin ja long drink -juomien myynti laski yhteensä 1,5 miljoonaa litraa eli 0,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Alkoholipitoisten juomien myynti olisi ollut vielä alhaisempi, ellei tiedossa olisi ollut alkoholiveron korotusta. Vuodenvaihteen veronkorotuksen vuoksi kaupat ostivat juomia varastoon joulukuussa. Virvoitusjuomien ja kivennäisvesien myynti kasvoi yhteensä 7,5 miljoonaa litraa eli 2,4 prosenttia.

Viimeiset vuodet ovat olleet panimojuomien myynnissä historian huonoimpia. Panimojuomien kotimaanmyynti oli pienimmillään vuosina 2015-2016 ja vuonna 2017 kokonaismyynti kohentui vain 0,8 prosenttia. Näitä vuosia kehnompi myynti on ollut viimeksi vuonna 1997.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen puhelinhaastatteluun perustuvan arvion mukaan matkustajatuonti väheni viime vuonna. Oluen, siiderin ja long drink -juomien tuonti rajakaupasta on arvion mukaan silti edelleen lähes 50 miljoonaa litraa.

”Matkustajatuonnin laskeva trendi on saatava pysyväksi. Uusi alkoholilaki kasvattaa kysyntää ja kilpailua kotimarkkinoilla rajakaupan sijaan. Lisäksi on pohdittava panimojuomien verotuksen laskua pienin askelin kohti Viron tasoa, varsinkin kun Viro empii ja peruuttaa jo päättämiään veronkorotuksia. Suomen pitää itsenäisesti ratkaista rajakaupan ongelmat, eikä odottaa naapurimaan epävarmoja ratkaisuja” sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.

Rajakaupalla on ollut vaikutus koko kotimaanmyynnin lisäksi erityisesti oluen anniskeluun. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen ravintolamyynnin osuus kotimaassa myydystä oluesta oli viime vuonna enää vain 13,8 prosenttia. Kymmenen vuotta sitten osuus oli vielä 19,1 prosenttia ja kaksikymmentä vuotta sitten jopa 29,4 prosenttia.

”Kuihtuvan kehityksen muuttamiseksi on ravintoloiden kilpailukykyä parannettava laskemalla anniskelun arvonlisäveroa ravintolaruoan kanssa samalle tasolle”, Ussa toteaa.

KOTIMAANMYYNTI 2017 

Juoma 2017 2016 Muutos Muutos
                 milj. l. milj. l. milj.l. %
Olut 380,0 382,9 -2,9 -0,8
Siideri 29,1 29,1 0,0 -0,01
Long drinkit 37,0 35,6 1,4 4,0
Virvoitusjuomat 240,7 234,8 5,9 2,5
Kivennäisvedet 75,2 73,6 1,6 2,2
Kokonaismyynti 761,9 756,0 6,0 0,8

 Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset. Tilasto ei sisällä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ulkopuolisten toimijoiden myyntilukuja eikä panimotuotteiden tilastoimatonta yksityistuontia.

Liitteet:
Kotimaanmyynti 1990, 2000, 2010, 2012−2017 (pdf)
Oluen myynti jakeluteittäin 2007−2017(pdf)
Pakkaukset 2007−2017 (pdf)
Matkustajatuonti 2004-2017 (pdf)
Panimotilastot 2017 (pdf)

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Elina Ussa, p. 045 269 7711
Viestintäpäällikkö Outi Heikkinen, p. 050 370 8677

www.panimoliitto.fi, www.kohtuullisesti.fi, www.maljasuomelle.fi
Twitter: @panimoliitto, Facebook: /panimoliitto, Instagram: @panimoliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaan Juomatehdas ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on Elintarviketeollisuusliitto ry:n toimialayhdistys.