« takaisin tiedotteisiin

Kyselytutkimus: Suomalaiset skoolaavat kotimaisella oluella 100-vuotiaalle SuomelleSulje

Taloustutkimus selvitti, millä suomalaiset skoolaavat 100-vuotiaalle Suomelle ja suosituimmaksi juomaksi nousi kotimainen olut. Oluen taakse jäivät niin ranskalainen samppanja kuin espanjalainen kuohuviini cava. Suomen juhlavuosi käynnistyy vuoden 2017 alussa.

Olut on kuulunut eurooppalaiseen ruokavalioon kiinteästi jo tuhansia vuosia. Olut on osa suomalaista perinnettä ja kulttuuria mitä suurimmassa määrin. Suomi on olutmaa ja oluenvalmistuksella on pitkät perinteet. Noin puolet suomalaisten kuluttamasta alkoholista nautitaan mallasjuomana. Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa juodaan olutta keskitason verran.

Maailman juoduin oluttyyppi on vaalea lager ja myös Suomessa lager on ylivoimaisesti myydyin olut. Laajentunut olutvalikoima kertoo kuitenkin suomalaisten makutottumusten muutoksista. Tummempia ja voimakkaamman makuisia oluita on nyt tarjolla selvästi aiempaa enemmän. Suomessa on meneillään olutbuumi ja se näkyy valikoiman laajentumisena. Kuluttajan saatavilla ei ole aiemmin ollut tällaista valikoimaa kotimaisia olutvaihtoehtoja.

”On hienoa huomata, että suomalaiset arvostavat kotimaista olutta ja valitsevat sen satavuotiaan Suomen juhlajuomaksi. Suomessa ovat vahvat olutperinteet ja voimme ylpeinä kohottaa maljan kotimaista olutta satavuotiaalle Suomelle”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton viestintäpäällikkö Outi Heikkinen.

Kotimainen olut tulee läheltä, se kasvaa suomalaisesta pellosta. Korkealuokkainen ohra on erinomaisen maltaan ja siitä valmistettavan oluen perusta. Maltaaksi kelpaavaa ohraa viljellään Kymenlaaksosta Kokkolan korkeudelle asti. Mallasohran viljely on maatalouden yksi tukiranka. Maatalouden lisäksi kotimainen olut työllistää erityisesti ravintoloissa, kaupoissa ja kuljetuksissa.

Alueellinen ja paikallinen panimotoiminta on kasvanut viime vuosina ja tällä hetkellä olutta valmistaa noin 80 panimoa. Kotimaisen oluen valmistus tuo elannon tuhansille ketjussa pellolta pöytään. Toimiala tuottaa valtiolle verotuloja 2,0 miljardia euroa vuosittain. Oluen osuus tästä on 1,4 miljardia euroa eli lähes 70 %.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton teettämä tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 9.−15.2.2016. Tutkimukseen vastasi 1069 suomalaista, jotka ovat iältään 18−79-vuotiaita. Tutkimuksen virhemarginaali on ±3,2 %-yksikköä.

Liite: Millä skoolaat 100-vuotiaalle Suomelle?

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Elina Ussa, p. 045 269 7711
Viestintäpäällikkö Outi Heikkinen, p. 050 370 8677

www.panimoliitto.fi, www.kohtuullisesti.fi, www.maljasuomelle.fi
Twitter: @panimoliitto, Facebook: /panimoliitto, Instagram: @panimoliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Captol Invest Oy, Oy Hartwall Ab, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaan Juomatehdas ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan neljänneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.