« takaisin tiedotteisiin

Hallituksen luovuttava vääristävän virvoitusjuomaveron korotuksestaSulje

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta puoltaa tuoreessa mietinnössään hallituksen esittämää virvoitusjuomaveron korotusta. Ensi vuoden alusta voimaan tuleva 25 miljoonan euron veronkorotus koskisi myös sokerittomia kivennäis- ja lähdevesiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan veroa ei voi mitenkään perustella terveyshaitoilla, vaan kyse on epäreilusta ja vääristävästä haittaverosta.

Hallituksen budjettiesityksen mukaan yli 0,5 prosenttia sokeria sisältävien virvoitusjuomien valmistevero korotettaisiin 27 sentistä 32 senttiin litralta.

-Korotus olisi lähes 20 prosenttia. Ollaan täysin eri lukemilla verrattuna kuluttajahintojen kasvuun, joka Tilastokeskuksen mukaan oli lokakuussa 0,7 prosenttia. Virvoitusjuomaveron korottaminen on siten täysin kohtuutonta, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Veronkorotuksen seurauksena sokeripitoisten virvoitusjuomien vähittäismyyntihinnat nousisivat arviolta keskimäärin noin kolme prosenttia ja muiden virvoitusjuomien vähittäismyyntihinnat noin prosentin. 

Sokerittomien juomien vaarallisuus terveydelle aiheuttaa tulkintaongelmia

Budjettiesitys on osa pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitusohjelman mukaisista veronkorotuksista, joiden tarkoituksena on terveyden edistäminen. Sokeroituja virvoitusjuomia on pidetty yhtenä merkittävänä sokerinsaannin lähteenä.

-Perustelu ontuu pahasti, sillä THL:n Finravinto-tutkimuksen mukaan naisten sokerinsaannista kolme prosenttia on peräisin virvoitusjuomista, miesten kuusi, Pakarinen muistuttaa.

Virvoitusjuomaverolla tavoitellaan kulutuksen ohjautumista sokeripitoisista juomista sokerittomiin juomiin, mutta samalla myönnetään, että virvoitusjuomaveron ensisijainen tarkoitus on fiskaalinen. Sen fiskaalisesta luonteesta johtuen veronalaisten juomien piiri on haluttu pitää mahdollisimman laajana. Laajaa veropohjaa perustellaan silläkin, että se vähentää tulkintatilanteita veron piiriin kuuluvien ja sen ulkopuolelle jäävien tuotteiden väliltä. 

-Miten ihmeessä voi olla vaikeaa tulkita, ovatko sokerittomat kivennäis- ja lähdevedet terveydelle vaarallisia. Tämäkin perustelu ontuu; kyse on tosiasiassa hyvin merkillisestä verohybridistä, jota perustellaan milloin mistäkin syystä, Pakarinen kummastelee ja muistuttaa, että vero vaikeuttaa muun muassa suomalaisten lähdevesien vientiä.

Oppositiosta ehdotetaan veroa lisätylle sokerille sekä kahville ja teelle

Valtiovarainvaliokunta haluaa ”eduskunnan edellyttävän, että valtiovarainministeriö tekee hallitusohjelmassa tarkoitetun selvityksen siitä, voidaanko virvoitusjuomaveron rakennetta muuttaa siten, että marja- ja hedelmämehut rajataan pois veron piiristä.” Selvitys olisi toimitettava eduskunnalle kevätistuntokaudella 2020.

-Jos näin toimittaisiin, myös kivennäis- ja lähdevedet on ehdottomasti rajattava pois virvoitusjuomaveron piiristä, Pakarinen linjaa.

Lisäksi valiokunta haluaa, että hallitusohjelman mukaisesti selvitetään kansanterveyttä edistävän veron käyttöönottoa.

Myös oppositiossa halutaan muutoksia verotukseen. Kristillisistä on ehdotettu, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lisätylle sokerille tulevan terveysperusteisen veron käyttöönottamiseksi heti ensi vuoden alussa.

Kokoomuksen varjobudjetissa puolestaan ehdotetaan virvoitusjuomaveron laajentamista kahvin ja teehen, jolloin veronkorotuksella kerättäisiin 50 miljoonaa euroa.